Pauliinan luona Valkoisesta Linnasta keskustelemassa Johanna, Mirkka, Mika, Milla, Riina, Tarja, Helga, Aino ja Pauliina itse.

Nobel-voittaja Pamuk Orhanin läpimurtoteos Valkoinen Linna kertoi "kauan sitten kadonneen" kertomuksen italialaisesta miehestä, joka jää merirosvojen vangiksi ja joutuu orjaksi täsmälleen itsensä oloiselle istanbulilaiselle tiedemiehelle. Kirja oli kirjoitettu etäännetyllä tyylillä, minä-muodossa. Minä-kertojan nimeä ei koskaan paljastettu. Toisia keskiaikainen kerrontatyyli ei puhutellut, ilmeisesti se oli kuitenkin tyylikeino, jotta uskoisimme että tarina on todella kirjoitettu keskiajalla.

Kirja oli toisten mielestä helppolukuinen, toisten mielestä hankala. Päädyimme siihen, että lukutapa kertoo lukijasta: toiset soljuvat tekstissä, antavat virran viedä, toiset haluavat pohtia tarkemmin tapahtumia. Erikoista oli se, että kirja oli käännetty englannin kautta - eikö meillä ole tarpeeksi turkin osaajia? Tällä tavalla käännettynä kirja saattaa menettää jotain alkuperäisestä "taiastaan".  Kerrontatyyli oli vanhanaikaiseen tyylin etäinen ja kylmä. Naisnäkökulma puuttui tyystin, sekin varmasti tyyliin kuuluvana.

Identiteetin analysointi puhutteli, kirjaa pidettiin esimerkkinä siitä ettei siinä kuitenkaan kannata mennä liian pitkälle. Päähenkilöt miettivät itseään tieteen tutkijan antaumuksella viikkokausia kammiossaan. Tätä pidettiin epäuskottavana, listata nyt syntejään viikkokausia, edes teorian testaamiseksi. Tosin tässä puuhassa henkilöt tutustuivat toisiinsa niin hyvin, että pystyivät lopussa vaihtamaan identiteettejään. Emme kuitenkaan olleet ihan varmoja, että he oikeasti vaihtoivat paikkaa, lopussa kirjailija antaa vihjeitä siihen, että vaihto oli vain huijausta.

Arvostimme Hocan antautumista sotakoneen kehittelylle. Kuukausikausien pohdinnan jälkeen idea piti myydä hallitsijalle, ja taas húomasimme, että uskottavuus on vaikutelma-asia, ja että tiedemiehellä pitää olla myyntimiehen kykyjä. Tosin hallitsijalle myyty sotakone oli hankalakäyttöinen ja upposi suohon. Identiteetin maaninen pohtiminen on samanlainen sotakone, siinä hukkuu loputtomaan suohon.

Henkilöiden välinen riippuvuussuhde jäi motivoimatta. Oliko se vain orjan ja isännän suhde? Se muistutti huonoa avioliittoa, ja edusti mielestämme ihmiskunnan nurjia puolia, kateutta, katkeruutta ja vallan väärinkäyttöä. Tosin aina ei tiennyt, kuka manipuloi ketä, aina se ei ollut isäntä, joka manipuloi orjaa.

Päähenkilöt edustivat länsimaista ja itämaista tiedettä ja kulttuuria. Ehkä sadun opetus oli, että kun tutustumme toisiimme tarpeeksi pohjamutien kautta, voisimme vaikka vaihtaa paikkaa. Ulkoisesti samannäköisiä olemme jo valmiiksi. Ikävä kyllä identiteetti pitää tosin muuttaa kokonaan, jos haluaa tulla hyväksytyksi toiseen kulttuuriin.

Varokaa Keltaista Kirjastoa, sen painoksessa koko juoni paljastettiin heti aluksi! Muut pääsivät jännittämään loppuun asti, mitä tapahtuu.