Hei,

Luotaajat istuivat alas Kirjan ja ruusun päivänä 10.5 Leaan luona Töölössä.
Paikalla olivat Leea, Mirkka, Mira, Katriina, Anja ja Jenni.

Pohdinnan alla oli tällä kertaa Yasunari Kawabatan Tuhat kurkea. Teos
kietoutuu teesemonian ympärille ja käsittelee sen ympärille liittyviä
ajatuksia ja tapoja. Tarinan päähenkilö on nuori mies Kikuji ja tarinassa
kulkee vahvasti mukana eri-ikäisten naisten pieni joukko. Menneisyyden
haamut ovat vahvasti läsnä.

Pääosin kirjasta pidettiin, joskin muutama lukija oli puutunut kirjan
loppuvaiheessa. Kirjaa kuvailtiin mm seuraavilla sanoilla: ajaton, sujuva,
esteettinen ja harmoninen. Monet pitivät japanilaista kulttuuria kiehtovana
ja joku kokikin, että lukukokemuksen jälkeen voikin ymmärtää japanilaisten
ajattelutapaa paremmin. ”Kohtelias, pidättyväinen, mutta samalla aikaa
suora”, oli yksi tulkinta japanilaistesta kulttuurista. Mielenkiintoa ja
osittain myös kummastusta herättivät teeseremonian piirteet: oikeanlaiset
astiat, eleet ja puhetavat. Anja pohti, että astioihin tuntui liittyvät
jotain valtavan syvää, niiden merkitys oli erittäin suurta. Leea, Mirkka ja
Anja olivat myös nähneet elokuvan Geishan muistelmat ja peilasivat
kokemuksiaan myös siihen.

Kirjassa ihmissuhteet kietoutuivat toisiinsa. Pojalla on suhde isänsä
entiseen rakastajattareen ja naisen tytär ihailee isää ja niin edelleen.
Kuollut isä oli tietyllä tapaa kaiken yläpuolella: naiset ihailivat ja poika
kunnioitti. Kuitenkaan isä ei ollut, ainakaan luotaajien silmissä, elänyt
mitenkään esimerkillistä elämää pyörittäessaään useita naisia. Kysymyksiä
herätti se, miten tuossa kulttuurissa tuohon aikaan ylipäätään suhtauduttiin
rakastajiin ja myös miehen rooli(t) herättivät keskustelua. Joitakin
lukijoita ällötti koko kuvio ja Katriina pohti oliko suhde yksi tapa pojalle
tutustua kuolleeseen isäänsä, jota ei ollut kunnolla tuntenut. Luotaajat
innostuivat pohtimaan millainen päähenkilö Kikuji on. Häntä kuvailtiin
päämäärättömäksi, inhimilliseksi, välinpitämättömäksi ja naiiviksi.

Pohdimme myös voisiko muissa kulttuureissa olla tilanteita, joita voisi
verrata japanilaisten teeseremonioihin. Esimerkiksi englantilaisten
tanssijaiset tai suomalaisten saunarituaalit. Japanissa toisten puhuttelussa
käyvät hyvin ilmi hierarkiasuhteet toisin kuin Suomessa, jossa teitittelykin
on harvinaistunut. Ilmaan nostettiin kysymys, oliko käännöksessä menetetty
jotain alkuperäisestä jännitteestä, mutta toisaalta Eeva-Liisa Mantereen
käännöstä kiiteltiin. Intouduimme pohtimaan teitittely-kuvioita vielä
laajemmin Suomessa, Virossa, Saksassa ja Japanissa.

Seuraavan kerran kirjaksi äänestettiin Henry Millerin Kravun kääntöpiiri.
Kokoontuminen kesäisesti piknikillä Tervasaaressa, Kruunuhaan kupeessa,
tiistaina 20.6 kello 18. Sateen sattuessa varapaikkana on Miran koti.
Seuraavan kerran kirjoja ehdottaa Katriina.




”He panivat molemmat kulhot, shinon ja karatsun, rinnatusten. Heidän
katseensa kohtasivat, ja siirtyivät taas kulhoihin.
-Mieskulho ja naiskulho, sanoi Kikuji vähän hämillään.
Fumiko nyökkäsi ääneti.
Kikujista tuntui, kuin hänen sanoissaan olisi ollut outo sointi.
Karatsu oli aivan koruton. Se oli tuhkapuun lehden värinen, ja syvän vihreän
läpi hohti lämmin punerrus tai vain punan aavistus.
Kulho oli suippo ja laajeni alaosastaan voimakkaasti.
-Se oli varmaan isänne lempikulho, koska hän otti sen mukaansa matkoille.
Jotenkin se muistuttaa isäänne.
Oli uskaliasta puhua noin. Mutta Fumiko ei tuntunut sitä huomaavan.”

-Kawabata: Tuhat kurkea-