Hei kaikki!
Viime tiistaina luodattiin Mirkan, Mikan, Katriinan, Jennin ja
allekirjoittaneen voimin Kazuo Ishiguron Ole luonani aina. Kolme
meistä oli lukenut, ja muut vain muutamia sivuja. Silti keskustelut
olivat varsin antoisat, vaikka välillä vähän polveilivat ohi kirjan.
Itse pidin kirjaa helppona luettavana Saatana saapuu Moskovaan -kirjan
jälkeen ja luin sen ahmien. Pieni olemisen lyhyyteen liittyvä ahdistus
Ishiguron kirjasta kuitenkin jäi. Ystävyyden ja lapsuusmuistojen
kuvaus oli kirjassa hyvin tarkkaa ja onnistunutta, eikä scifi-asetelma
meitä lukeneita häirinnyt. Ishiguro toi hienovireisesti esille ajan
rajallisuuden ja vaikeuden korjata mennyttä. Keskustelimme myös miksi
kloonatut lapset eivät paenneet (kysymys taisi nousta ei-lukeneilta ja
myös Tapio esitti saman kun katsoimme elokuvan) ja miksi
aasialaistyttöjen on vaikea paeta poikia palvovasta kulttuuristaan,
miksi perheväkivallan uhri ei pakene... Kirjassa pako ei noussut
missään vaiheessa esille vaan kloonatun elämäntehtävä oli luovuttaa
elimiä. Tämän tehtävän kasvattajat toivat kyllä esille, vaikkeivät
sitä suoraan sanoneetkaan. Elämäntehtävää ei kyseenalaistettu ja
jatkoaikakin paljastui vain sitkeäksi romanttiseksi huhuksi (olisiko
tässä Ishiguron näkemys uskonnosta, kun keskustelimme, ettei kirjassa
ollut uskonnollisuutta?)

Viikonloppuna katsoin elokuvan ehkä ensinnäkin liian nopeasti kirjan
lukemisen jälkeen, koska nyt ärsytti "virheet" mitä elokuvaan oli
tehty enemmän kuin kokonaiskuva. Ja kuten Katriinakin kertoi jo
elokuvan nähneenä, elokuvan lopun kirjan sanoman tiivistyspuhe tuntui
alleviivaavuudessaan ärsyttävältä. Myös kirjan tiiviin ystäväkolmikon
Ruthin, päähenkilö Kathy H.:n ja Tommyn suhde jäi elokuvassa vähän
yksipuoliseksi, tai Ruth oli elokuvassa lähinnä paha, kun kirjassa
hänen persoonansa oli kuitenkin paljon moniulotteisempi ja ystävyyden
kiemurat monimutkaisia.

Tässä pikainen tiivistys, laitan tämän nettiin ja vapaasti voivat
kaikki kommentoida!

Seuraavaksi kirjaksi valittiin J.M. Coetzeen Häpeäpaalu. Sitä on hyvin
saatavilla kirjastosta. Luodataan tällä kertaa merellisissä
maisemissa, Vuosaaressa. Nähdään klo 16 Vuosaaren abc:llä, osoitteessa
Vuotie 4. Sään salliessa jatketaan siitä eteenpäin.
Ennakkoilmoittautuminen tälle luotauskerralle viim. su 12.6. vaikka
listalle tai minulle.

Iloisiin luotaamisiin ja mukavaa kirjallista viikkoa kaikille!

Riina