Yasmina Khadran Attentaatti oli herättänyt sunnuntain luotaajissa (Milla, Jenni, Aino, Pauliina ja allekirjoittanut) pääosin positiivisen reaktion. Israelilaisten ja palestiinalaiseten konfliktia käsittelevä teos herätti päällimmäisenä kysymyksiä siitä, kuinka uskottava teos on. Osittain teoksen uskottavuutta haittasi ainakin Hollywood-elokuvamaisuus ja käännökseen liittyvät ongelmat. Osa hahmoista, paikoista ja dialogista tuntuivat liioitelluilta ja stereotyyppisiltä. Kirja onnistui kuitenkin käsittelemään konfliktia ruohonjuuritasolla ja nostamaan esille koston kierteen problematiikan myös kerronallisilla ratkaisuilla. Päähenkilö Aminin hämmennys vaimonsa ratkaisusta kuvaa varmasti osittain konfliktista kaukana olevan hankaluuksia ymmärtää, miksi iskujen kierre tuntuu jatkuvan ja jatkuvan.

Luotaajat kohtaavat seuraavan kerran vuonna 2009. Lionel Shriverin romaani Poikani Kevin on aiheena sunnuntaina 1.2. Pauliinalla.

Rauhaa ja rakkautta!
Johanna