Luotaajien syksyinen iltatapaaminen Pääskylässä hurahti neljän keskustelijan voimin vauhdilla. Milla, Johanna, Aino ja Pauliina syväluotasivat Claire Castillonin lyhyitä, karuja äidin ja tyttären välisestä suhteesta kertovia novelleja parikin tuntia eksymättä sen pahemmin sivujuonteille. Novelleissa selvästi oli pureksittavaa, vaikka ne olivatkin nopealukuisia ja pinnallisesti helppoja.

Tarinat olivat kuitenkin rankkoja, niissä ei paljon toivoa annettu. Muutama niistä toki oli kevyempi, ehkä jotenkin jopa normaalimpi. Osa novelleista taas oli mielestämme kirjoitettu “överiksi”. Pohdimme myös sitä, olivatko hahmot liioiteltuja. Jonkun mielestä päähenkilöt olivat tyhmiä, eivät ymmärtäneet, eivätkä oppineet tarinan aikana mitään. Novellien loput jäivätkin usein auki; niissä ei välttämättä ollut mitään käännettä parempaan tai pahempaankaan suuntaan. Vaikka kertoja (tai kirjoittaja??) herätti joskus toiveen asioiden suunnan muuttumisesta, kukaan ei kuitenkaan puuttunut äidin ja tyttären suhteeseen, joka sai joissakin tarinoista täysin makaabereja piirteitä. Myös isät pysyttelivät taka-alalla: he olivat kenties normaalimpia kuin äidit, mutta toisaalta käyttäytyivät ikään kuin heitä ei olisi. Ulkopuolinen kertoja toi novelleihin selkeyttä, mutta usein kertoja oli jompikumpi päähenkilöistä ja kerronta siten minämuotoista.

Hahmot olivat juonen kulun takia yksinkertaistettuja, pohdimme. Yleensä toinen (äidistä ja tyttärestä) oli jotenkin neuroottinen tai epänormaali. Jotkut novelleista tosin olivat suhteellisen tavallisiakin, esimerkiksi Häpeä toi jollekin mieleen oman nuoruusajan, jolloin ”joutui” häpeämään vanhempiaan. Castillon tavoitti siis novelleissaan nuorten omaa ääntäkin. Tarkemmin luotasimme kahta novellia, Postinjakohetkeä ja Kymmentä leikkausta kymmenessä vuodessa.  Lopuksi luimme kenties kokoelman normaaleimman ja positiivisimman luokkaretkestä kertovan Häpeän. Taisimme hiukan kyseenalaistaa kokoelman nimeä, joka oli yhden novellin nimi, muttei kuitenkaan saman novellin kuin alkuperäisessä ranskankielisessä kokoelmassa. Itse jäin miettimään, olivatko äidit sittenkin lapsiaan neuroottisempia ja miksi. Syytä ei tuntunut löytyvän.

Joka tapauksessa taisimme kokoelmasta pitää, joskaan monen sen novellin lukeminen yhteen menoon ei liene järkevää. Seuraavaksi jatkamme ranskankielisen kirjallisuuden parissa: Yasmina Khadran Attentaatista kokoonnutaan keskustelemaan su 16.10. Millan luo Myyrmäkeen. Yhteislähtö Rautatieasemalta, aikataulujen alta klo 16! Milla toimittaa tulo-ohjeet lähempänä tätä ajankohtaa. Ja vielä tiedoksi: kannattaa varata kirja mitä pikimmin, ne ovat kovin kysyttyä kamaa.