Hei!

Eilen Riinan luona viisi luotaajaa keskusteli Mika Waltarin Johannes
Angeloksesta (ja paljosta muustakin) intensiiviset kolme ja puoli tuntia.
Suurin osa oli, tavallisuudesta poiketen, lukenut koko romaanin, ja kaikki
enemmän tai vähemmän myös pitivät siitä.

Keskustelimme paljon romaanin henkilöhahmoista ja erityisesti
päähenkilöstä. Angeloksen olimme kokeneet vähän juurettomana ja
saamattomana filosofina, ja osa piti Johanneksen rakastumista Annaan hieman
epäuskottavana vanhan miehen hurahtamisena. Pohdimme, olisiko Johanneksella
ollut jonkin sortin ikäkriisi - puhuihan hän paljon elämän syksystä. Elämän
syksy nivoutui myös vanhan ajan loppumiseen ja uuden alkamiseen. Uutta
aikaa romaanissa edusti saksalainen teknikko Grant, joka oli rationaalinen
tiedemies.

Johanneksen ja Annan suhde oli huumaa; he eivät ymmärtäneet toisiaan kuin
fyysisesti, ja jo kirjan keskivaiheilla tuli selväksi, ettei suhteella
olisi tulevaisuutta. Annaan törmääminen sekoitti jo valmiiksi levottoman
Johanneksen, joka kuitenkin oli elänyt entistä elämäänsä määrätietoisesti.
Annaa pidimme vahvana persoonana, jonka hahmo kehittyi romaanin kuluessa.
Muuten Waltarin naiskuva tuntuu olevan suhteellisen suppea. Hän nostaa
kyllä naiset jalustalle, mutta samalla ne jäävät hieman epätodellisiksi
hahmoiksi. Toisaalta naisia on vaikea löytää historian lehdiltäkään.

Romaani kuvasi murrosajan tapahtumia. Keskeisessä asemassa olivat
sotavarustelut, juonittelut ja taistelu. Ne loivat kauhun tunnelmaa, ja
kirja voidaankin nähdä allegoriana toiselle maailmansodalle - Waltari
tuntuu olevan mielistynyt kuvaamaan kokemaansa sota-aikaa siirtämällä
todella tapahtuneet asiat kauas menneisyyteen, jolloin niiden
käsitteleminen saattaa olla helpompaa. Romaani kuvasi myös idän ja lännen
kohtaamista; kolmen erilaisen uskonnon rajamaata. Kirjan lopussa alkoi
Konstaninopolin turkkilainen aikakausi; turkkilaiset kuitenkin soivat
kaupunkiin jääville alemman luokan kreikkalaisille uskonnonvapauden. Oliko
tämä uuden ajan merkki?

Johannes Angeloksessa viehätti paitsi sen historiallisuus, todelliset
tapahtumat ja ihmiset, tietysti myös rakkauden lupaus. Kuoleman kuvaus
koettiin väkevänä ja tarpeellisena, toisaalta esim. Annan yht´äkkinen
poismeno yllätti lukijan. Waltarin hahmot ovat usein menestyviä, kauniita,
ihannetyyppejä, jotka saavat olla mukana maailmanhistorian merkittävimmissä
tapahtumissa. Waltarin rakkaus on hyvin fyysistä - "Ilman himoa ei voi olla
rakkautta." totesi Angeloskin monesti. Näistä syistä Waltarin romaaneihin
on kai niin helppo myös hurahtaa... Satumaailmaan.

SEURAAVA LUOTAAJAT: torstaina 7.4 KLO 18 tapaamme jälleen Riinan luona.
Käsiteltävänä on Peter Hoegin Lumen taju, rohkean naisen seikkailu
mystisessä Grönlannissa. Seuraavan kerran sihteeri on Riina ja kirjoja
esittelee Anja.

Luotaamisiin!
terv. Pauliina