Hei Luotaajat!

Kokoonnuimme maanantaina 9.8. Riinan luona aiheenamme Lauri Viidan runosatu
Kukunor. Paikalla oli kahdeksan Luotaajaa (Anja, Pauliina, Mirkka, Mira,
Riina, minä sekä uudet jäsenet Jenni ja Teresa) ja alustajana
kirjallisuudentutkija Sakari Katajamäki Helsingin yliopistosta.

Johdantona teemaan kuuntelimme Viidan Onni-sikermän. Runonippu ilmestyi
alunperin heti Viidan kuoleman jälkeen ja on runoilijan tunnetuin. Sakari
esitteli lyhyesti Viidan elämää, kiinnostuneet voivat etsiä lisätietoja
esimerkiksi Yrjö Varpion ja Aila Meriluodon kirjoittamista elämäkerroista.

Kukunor oli aikanaan paljon keskustelua herättänyt teos. Ensimmäinen Viidan
runoteoksista, Betonimylläri, oli ollut paljon perinteisempi, joten
kriitikot olivat hiukan ihmeissään. Kukunoria pidettiin todella vaikeana
teoksena. Myös Luotaajat olivat olleet hiukan solmussa assosiaatiosta
toiseen salamannopeasti siirtyvät kielen ja monimutkaisen uni-valve-
tasoisuuden kanssa. Toisaalta teoksen leikillistä kieltä ja aihetta
pidettiin mukaansatempaavana. Lukijoita oli ilahduttanut erityisesti
nerokas äänteellisyys, esim. puheen yhtäkkinen muuttuminen tuutulauluksi.
Osa piti teosta valoisana, osa synkkänä - totesimme, että ahdistavaan
mielikuvaan oli todennäköisesti vaikuttanut ulkokirjalliset tekijät eli
käsitys Viidasta, erityisesti hänen skitsofreniastaan. Kukunorissa on
paljon vaikutteita nonsense-kirjallisuudesta, jolle on tyypillistä
yhtäaikainen rankkuus ja kepeys. Tavoitteena ei ole hakea vastauksia, vaan
heittää kysymyksiä.

Lisälukemisena olleessa esseessä Sakari analysoi Kukunorin kielen
autonomista asemaa. Kukunor pohtii kielen sopimuksenvaraisuutta, toisaalta
tarinan edetessä kieli välillä konkretisoituu - esimerkiksi hyeenan nimi
tapetaan. Sakarin avulla saimme teoksesta irti myös esimerkiksi kirjallista
parodiaa: Viita parodioi Aale Tynnin ja P. Mustapään runoja, samoin
tiedemiehiä.

Pohdintaa herätti teoksen mahdollinen rakkaustarina - onko peikkoserkusten
seikkailu luettavissa romanttisena rakkauskertomuksena? Peikothan ovat vain
kuusivuotiaita ja lisäksi sukulaisia, mutta toisaalta on kyse peikoniästä.
Vihjeitä rakkaustulkinnalle saimme keskenjätetystä rakkaudentunnustuksesta
sekä romanttisesta haaveesta yhdistää toisiaan kaipaavat autiomaa ja järvi.

Seuraavaksi päätimme pitää ääneenluku-Luotaajat, jossa luetaan vuorotellen
(voi toki vain kuunnellakin) teos Fedja-setä, kissa ja koira. Tilaisuuteen
ei tarvitse lukea mitään ennalta eikä lainata kirjaa itselleen. Ajankohta
on sunnuntaina 22.8. klo 12 Riinan luona Tarjoilu järjestetään nyyttäriperiaatteella. Ilmoittautumiset
mielellään edelliseen päivään mennessä Riinalle.

Varsinainen seuraava luku-Luotaajat on tiistaina 31.8. klo 18 Pamin luona
Merihaassa.
Tapaamista varten on tarkoituksena lukea viime kerran äänestyksen voittaja
Havahtuminen. Teoksen on kirjoittanut Anthony de Mello. Pituutta on vain
160 sivua, mikä saattoi olla syynä kirjan suosioon ;) Teos on saatavilla
ainakin Opiskelijakirjastosta, jossa sitä on tällä hetkellä hyllyssä kolme
kappaletta. Myös Kaupunginkirjastossa on useita kappaleita, hyllyssä
(Itäkeskuksessa) tosin juuri nyt vain yksi. Ilmoittautumiset Pamille
tarjoilua varten mielellään viimeistään kaksi päivää ennen.

Seuraavan kerran lukuvalinta ajateltiin tehdä viime kerralla äänestyksessä
mukana olleista, jäljelle jääneistä kirjoista. Ensi kerralla sihteerinä
sekä johdattavan tekstin valitsijana ja ääneenlukijana toimii Tintti.

Mainoksena vielä, että Sakarin toimittama antologia Runosta runoon ilmestyy
tulevana syksynä. Teos käsittelee suomalaisen runouden yhteyksiä
kansainväliseen runouteen antiikin ajasta nykypäivään.

Kiitokset vielä Sakarille asiantuntijapanoksesta sekä kaikille viime kerran
osanottajille osallistumisesta.
Antoisia lukuhetkiä! :)
Katriina