Luotaajien tavatessa Etelä-Haagassa Christa Wolfin Kassandra-teoksen tiimoilta väkeä oli paikalla mukavasti: allekirjoittaneen lisäksi tapaamisen osallistuivat Leea, Inkeri, Riina, Anu sekä Anun kämppis Titta, joka sattui paikalle nälkäisenä ja päätti tarjolla olevien herkkujen houkuttelemana tehdä Luotaajien tapaamiseen iloisen kuokkavierailun.

Kirjan käsittely oli jokseenkin sekavaa, sillä Wolfin teos tuntui herättävän ihmisissä hämmennystä. Vanhat antiikin myytit olivat meille siinä määrin vieraita, että Wolfin yksityiskohtainen myyttien uudelleenkirjoitus oli monista tuntunut haasteelliselta seurattavalta. Yhtenä lukemista hankaloittaneena tekijänä mainittiin se, että teksti kuhisi henkilöhahmoja, jotka kantoivat sellaisia lukijalle vieraita nimiä, joista oli vaikea tehdä itse henkilöhahmoa koskevia johtopäätöksiä (esimerkiksi sukupuoli). Teoksesta käyty keskustelu jäi yleisen hämmennyksen vallitessa melko pintapuoliseksi, mutta seuraavia kysymyksiä nostimme kuitenkin esiin:

  • Kun teksti on jonkin aiemman tekstin uudelleenkirjoitus, edellyttääkö sen avautuminen ehdottomasti myös taustatekstiä koskevaa tietoa ja ymmärrystä?
  • Mitä uutta erilaiset uudelleenkirjoitukset voivat tuoda fiktioon? Onko niille tarvetta ja mikä oikeuttaa niiden olemassaolon?
  • Osa meistä oli ennen Kassandraa lukenut suurella ihastuksella saman kirjailijan teoksen Medeia. Missä määrin tuo lukukokemus vaikutti Kassandran lukemisen kokemukseen? Kuinka samantyyppisiä teokset ovat? Ne meistä, jotka eivät olleet lukeneet Wolfin Medeiaa, näyttivät vaikuttuneen Kassandrasta enemmän kuin ne, jotka Medeian olivat lukeneet.
  • Ja ennen kaikkea: kumpi kahdesta Troija-elokuvassa esiintyneestä näyttelijästä onkaan komeampi, Brad Pitt vai Orlando Bloom?

Seuraavan kerran Luotaajat kohtaavat Inkerin luona Pikku-Huopalahdessa 24.1.2007 klo 18. Tuolloin keskustellaan Ryszard Kapuscinskin teoksesta Imperiumi. Kirjan ehdottajana toimii ensi kerralla Anu, jos (toivottavasti kun!) hän työvuorojensa puitteissa pääsee tapaamiseen.

Pitäkää hyvä joulu ja viettäkää myös rattoisa uusi vuosi!

Nähdään ensi vuonna,

Tarja

-----------------------------------------------------------------------------------------------

Linkkejä:

Tietoa Troijan sodasta

Tietoa Christa Wolfista enkuks